Kevään näyttelypäivitys

Vuorossa jokakeväinen yritys päästä vauhtiin blogin kirjoittamisessa. Tavalliseen tapaan aiheena on menestys näyttelyissä kotimaassa ja maailmalla.

Tuoreimmat tulokset tulivat tänään kolmannesta Pohjoismaisesta Valokuvamestaruuskilpailusta. Kahdeksasta lähetetystä kuvasta sain neljä hyväksyntää ja samalla täyttyivät Pohjoismaisen Valokuvausliiton (NFFF) ensimmäisen arvonimitason (NSMiF/b) pistevaatimukset. Muita mukavia uutisia on tullut alkuvuoden aikana Itävallasta Trierenberg Super Circuitista ja Suomen Kameraseurojen Liiton (SKsL) vuosinäyttelystä, josta kotiintuomisina oli näyttelyhyväksyntöjen lisäksi myös SKsL:n suurmestarin arvonimi.

Tie tulevaisuuteen

Yksi menestyneimmistä kuvista on viimekeväinen kuva Tie tulevaisuuteen (kansainvälisissä yhteyksissä Road to the future), joka on edellämainittujen lisäksi hyväksytty viime vuoden puolella SKsL:n seuracupissa ja kansainvälisessä 4th This Is Life -näyttelyssä. Kuvassa mallina toimi Sanni Pätäri, jonka ylioppilaskuvauksen yhteydessä kuva otettiin. Kiitokset mallin lisäksi myös avustajina toimineille Marika ja Oona Pätärille!

Niitto

Peräti kaksi Pohjoismaisen Valokuvausmestaruuskilpailun hyväksynnöistä tuli dronella otetuilla kuvilla. Toinen niistä oli edellisessä blogikirjoituksessa ollut Lastaus (Loading), toinen yllä oleva Niitto (Mowing). Molemmat menestyivät myös Trierenberg Super Circuitissa. SKsL:n vuosinäyttelyyn kokosin peltotyöaiheisista dronekuvista viiden kuvan sarjan Vuodenkierto, johon sisältyi Niitto-kuvan rinnakkaisruutu. Vaikka sarja olisi voinut olla yhtenäisempikin, oli tuloksena kuitenkin hyväksyntä.

Linnunrata ja revontulet

Linnunrata ja revontulet (Milky Way and Aurora Borealis) on yksi suosikkikuvistani viimeksi kuluneen vuoden ajalta. Pohjoismaisen Valokuvamestaruuskilpailun hyväksyntä on sille ensimmäinen. Kuva on sikäli erikoinen revontulikuvaksi, että se on otettu lounaan suuntaan, ei pohjoiseen. Revontulet olivat 7.10.2018 poikkeuksellisen voimakkaat ja niitä riitti myös etelän taivaalle, joten päätin kokeilla Linnunradan saamista samaan kuvaan revontulten kanssa. Sattumalta sen illan revontulissa oli vielä lisänä tarjolla harvinainen punainen SAR-kaari, joka kruunaa kuvan.

50-vuotispäivän kunniaksi

Tälle päivälle osuvan 50-vuotispäiväni edelle sattui muutamia mukavia uutisia sekä kotimaasta että kansainvälisistä näyttelyistä. Viikonloppuna oli Suomen Kameraseurojen liiton teemanäyttelyn avajaiset, sunnuntaina tuli tuloksia Italiasta ja maanantaina pohjoismaisesta circuitista.

Lastaus / Loading

Sain lauantaina 17.11.2018 Kameraseurojen Liiton Aito-teemanäyttelyn avajaisissa kunniakirjan kuvalla ”Lastaus”. Melko harvinainen kunnia, kolmas liiton vuosi- tai teemanäyttelyn kunniakirja omalla kohdallani 10 vuoden aikana ja taitaa olla ensimmäinen dronella otettu kunniakirjakuva näissä ympyröissä.

Road to the Future / Tie tulevaisuuteen

Sama kuva, kansainvälisissä ympyröissä nimellä ”Loading”, oli mukana myös Italiaan International Florence Photo Contestiin hyväksytyissä kuvissa. Kaikkiaan läpi meni neljä kuvaa 17 lähetetystä. Mukana olivat myös Road to the Future (Tie tulevaisuuteen), Quin Abbey 1 ja Swans in morning fog (Joutsenet aamusumussa).

Quin Abbey 1

Pääosin samat kuvat saivat hyväksyntöjä myös Pohjoismaisen Valokuvausliiton järjestämässä 3rd Nordic Circuitissa. Hyväksyntöjä tuli kaikkiaan kuusi, niistä kolme Ruotsin tuomaristolta yllä olevilla kuvilla. ”Loading” kelpuutettiin myös Norjan ja Tanskan näyttelyihin. Suomen tuomaristo valitsi näyttelyyn kuvan ”Sisters” (Siskokset).

Sisters / Siskokset

 

 

Vedoksia esillä

Ravintola Mutalan Helmessä on vielä jonkin aikaa esillä kolme kuvaani.

Kesäyö

 

Kärpänen suviyössä

 

Auringonlasku laitumella

Kuvat ovat myytävänä signeerattuina, numeroituina vedoksina.  Esillä olevat kuvat ovat 40×50 cm vedoksia 50×70 cm kehyksissä, mutta kuvat ovat saatavana myös 30×40 cm ja 20×30 cm kokoisina, kehyksillä tai ilman.

Kuvien hinnat ja saatavilla olevat koot:

Kehyskoko

Kuvan koko (noin)

Hinta kehystettynä

Hinta ilman kehystä, sis. passepartout

50×70 cm

40×50 cm

120 €

95 €

40×50 cm

30×40 cm

90 €

70 €

30×40 cm

20×30 cm

65 €

50 €

Myyn mielelläni myös muita galleriasta löytyviä maisema– ja luontokuvia.