Party over

Tänä kesänä meillä tuntuu rippijuhlia riittävän. Viime sunnuntaina oli Laurin entisen luokkakaverin Matildan vuoro. En ollut varsinaisesti varautunut kuvanottoon, mutta tilaisuuden tullen pyysin päivänsankarin poseeraamaan. Kengät olivat siinä vaiheessa jo alkaneet hieman puristaa, mutta ensimmäisiä kuvia varten ne laitettiin takaisin jalkaan ja otettiin muutama perusposeeraus aitan oviaukolla. Niistä tuli ihan kohtuullisia, mutta sain idean persoonallisempaan otokseen kengistä. Kengät pois jalasta ja rennompaa tunnelmaa peliin. Oikean paikan haku kengille ja ruusulle vei muutaman kuvan verran, mutta sitten se löytyi. Samalla Matilda löysi sopivan ilmeen. Se on siinä!

”Party over”. Matilda Anttila, ei niin perinteinen rippikuva

 

Oman pojan rippikuva

Olen ottanut vuosien mittaan aika monet rippikuvat naapurien ja tuttavien lapsista. Viime sunnuntaina tuli sitten se hetki, kun oli aika ottaa rippikuva omasta esikoisesta. Tunnustan, että etukäteen hiukan jännitti, kuinka onnistuu ottaa omasta pojasta kunnon potretti. Moneen vuoteen ei ole omalle jälkikasvulle kameran edessä oleminen maistunut.

Kun sääolosuhteet olivat hieman häilyväiset, päätin pystyttää kotistudion juhlien jälkeen. Onneksi päivänsankari suhtautui asiaan sen vaatimalla vakavuudella (ei kuitenkaan liialla vakavuudella), eikä muutama testiotos valojen säätämiseksi haitannut tunnelmaa. Mielessäni oli tietty ilme ja asento. Alkuun lähdettiin kyllä vähän toisenlaisesta poseerauksesta ja hieman vakavammalla ilmeellä, mutta vähitellen löytyi se, mitä hain. Tehtävä suoritettu.