50-vuotispäivän kunniaksi

Tälle päivälle osuvan 50-vuotispäiväni edelle sattui muutamia mukavia uutisia sekä kotimaasta että kansainvälisistä näyttelyistä. Viikonloppuna oli Suomen Kameraseurojen liiton teemanäyttelyn avajaiset, sunnuntaina tuli tuloksia Italiasta ja maanantaina pohjoismaisesta circuitista.

Lastaus / Loading

Sain lauantaina 17.11.2018 Kameraseurojen Liiton Aito-teemanäyttelyn avajaisissa kunniakirjan kuvalla ”Lastaus”. Melko harvinainen kunnia, kolmas liiton vuosi- tai teemanäyttelyn kunniakirja omalla kohdallani 10 vuoden aikana ja taitaa olla ensimmäinen dronella otettu kunniakirjakuva näissä ympyröissä.

Road to the Future / Tie tulevaisuuteen

Sama kuva, kansainvälisissä ympyröissä nimellä ”Loading”, oli mukana myös Italiaan International Florence Photo Contestiin hyväksytyissä kuvissa. Kaikkiaan läpi meni neljä kuvaa 17 lähetetystä. Mukana olivat myös Road to the Future (Tie tulevaisuuteen), Quin Abbey 1 ja Swans in morning fog (Joutsenet aamusumussa).

Quin Abbey 1

Pääosin samat kuvat saivat hyväksyntöjä myös Pohjoismaisen Valokuvausliiton järjestämässä 3rd Nordic Circuitissa. Hyväksyntöjä tuli kaikkiaan kuusi, niistä kolme Ruotsin tuomaristolta yllä olevilla kuvilla. ”Loading” kelpuutettiin myös Norjan ja Tanskan näyttelyihin. Suomen tuomaristo valitsi näyttelyyn kuvan ”Sisters” (Siskokset).

Sisters / Siskokset