Pauli Hanhiniemen Retkue Pimeesalmen Telakalla

Tulipa ulkoilutettua kameraa bändikeikalla kesken kiireisen säilörehuntekoajan, kun Pimeesalmen Telakan ohjelmistossa 1.7. oli Pauli Hanhiniemen Retkueen keikka. Kyseisestä kokoonpanosta ei ollut ennestään kokemusta, Paulin aiemmista bändeistä kyllä. Keikka oli hyvä, mutta pitempäänkin olisi voinut kuunnella. Materiaaliahan Paulilla riittää. Bändi soitti ainakin minun korvaani hyvin ja soundit olivat selkeät.

Paikkana järvenrantalava suviyössä on tunnelmaltaan hieno, mutta ei kuvauksen kannalta ihan helpoin. Lavan kellertävät valot ja laskevalta auringolta varjoon jäänyt ympäristö muodostavat ikävän sekavalon.

Pauli Hanhiniemen Retkue, vas. Riku Kettunen (kitara), Pauli Hanhiniemi (laulu ja kitara), Juppo Paavola (rummut) ja Ville Rauhala (basso)

Pienellä säädöllä kuvasta sai kohtalaisen silmää miellyttävän, mutta kokeilin muutamaa kuvaa myös muunnettuna mustavalkoiseksi Nik Silver Efex Prolla ja tykästyin niihin enemmän.

Pauli Hanhiniemi

Puolivälissä keikkaa Pauli kutsui lavalle vaimonsa Ilaria Tuccin laulamaan duettona kappaleen ”Mä en oo koskaan”. Siitä muuten löytyy virallinen video Youtubesta. Alla Paulin hempeä katse.

Pauli Hanhiniemi ja Ilaria Tucci

Keikan lopulla pääsi basisti Ville Rauhalakin vetämään soolon. Paulilla on kyllä ilmeikkäät silmät!

Basisti sooloilee.